Nämä kerät Villamokan mokkasukkalankaa Leaa oli saatava; onhan Lea ihan huippulaulaja ja värisävy mitä paras. Näistä luultavasti pukkaa syksymmällä huivia.

Après surf Hoodie on nyt vyötärömitassa, vaikka kerran jouduinkin purkamaan reilusti. Mä en ymmärrä miksen ollut tarkastanut silmukkamäärää luomisen jälkeen. Huomasin n. 15 cm kohdalla, että silmukoita oli toiseksi isoimman koon verran ja eikun purkuhommiin. Lankana Hjertegarnin puuvillabambuinen Blend bamboo, joka tuntuu ihanalta käsissä ja neuloutuu kauniisti.


Täällä omassa kodissa ihastusta on herättänyt tuo takapiha; kulutan siellä runsaasti aikaa tilkkutäkin päällä istuskellen. Nyt olen jo hieman raivannut viidakkomaista pikkupuutarhaani ja vaikka vasta nurmikko on ajettu ja yksi jättipensas alustavasti raivattu, olen saanut 10 jätesäkillistä puutarhajätettä aikaiseksi!!! Vielä toinen edellistä suurempi pensas pitäisi raivata ja kukkapenkkejä siistiä. Ulkona on kyllä ihana puuhastella, eikä tämänkokoisen pihan hoitaminen varmaan koskaan työllistä liikaa. Oon myös istutellut kukkia ja perustanut pienen salaatti/yrttimaan koriin, nam...
Kommentit