JADESUKAT
Näissä
sukissa tykkään eniten väristä (ylemmästä kuvasta näkee todellisen
värin) ja siitä, että mallineuleen joustavuuden ansiosta nämä istuu
jalkaan tosi hyvin. Lisäksi nää on nyt niin ohuet, että pitäisi mahtua
kenkiinkin. Tein varteen levennyksiä ja pohdin josko oisin jatkanut
nämä polvisukiksi asti, mutta tällaisiin mittoihin sitten päädyttiin.
Yksi kerä kului per sukka ja pituutta kertyi hieman yli puolen välin
pohjetta. Sisu tuntui mukavalta neuloa, joten varmaankin meidän
yhteistyö jatkuu.

Sitten
joululahjoihin... Itse sain valtavan ihania joululahjoja, kaikki oli
mieluisia ja tarpeellisia. kiitos antajille!!! Neulomusaiheeseen
liittyen sain serkultani ihanaa itse kehrättyä merinovilla-silkkilankaa
(90/10%), joka on värjätty raparperilla hennon kellertäväksi. Lankaa on
75 g =230 m.
Mihinhän tätä lankaa raaskii käyttää..? Tässä lanka nojailee rennosti myöskin joulupaketista saatuun mariskooliin. Vihreitä kuulia napsin vadista tasaisin väliajoin, ne on mun mielestä joulun ykköskarkkeja!

Itse annoin joululahjoiksi joitain neuleita: ystäville jo aiemmin esitellyt huivit, toiselle viininpunaisen ja toiselle turkoosin. Myös yhden ystävän sukat on jo aiemmin blogattu. Äippä sai valkoisen rinsessapipon, joka pötköttelee tossa laatikon päälimmäisenä. Eilen 14 vuotta täyttänyt ihana ystäväni (entinen hoitolapseni!!!) sai rinsessakämmekkäät lämmittämään käsiään luistelutreeneihin. Kämmekkäät, isän kauluri ja kummitytön kypärämyssy jäivät kuvaamatta joulukiireessä.
Nyt ei oo yhtään työtä puikoilla, mitähän aloittais..? Kirjastosta varasin Wrap Stylen ja Nancy Bushin Folk Socks:n ja nyt oottelen niitä kuumeisina...

Kommentit