Mulla ja kameralla on kriisi, me ei olla lähipäivinä puhallettu ollenkaan yhteen hiileen. Just kun tuntuu, että keksin jonkun kikan ja saan muutaman hienon otoksen, tulee takapakkia ja surkeita kuvia. Ärsyttävää.

Demi-raukka on kärsinyt jo paljon ja joutuu nyt kärsimään tästä kamerakriisistäkin. Ensin Demin neulonnan syrjäytti joululahjavalmistelut, sitten pöllöpaita ja muut pienemmät työt ja valmistuttuaan sen valokuvaus on vaan siirtynyt ja siirtynyt. Nyt sen oli kuitenkin aika päästä kuviin. Katsotaan sitten, jos joskus saan palaset napsahtamaan kohdalleen kameran kanssa ja saan aikaiseksi kuvata edustavampia otoksia.

No nyt murinan jälkeen itse neuleeseen;

Lanka oli vanha tuttu Juliaanasta, tykkään kovasti ja olen tyytyväinen, että valitsin yksivärisen langan tweedin sijaan. Paidassa itsessään on tarpeeksi kieputusta ja tapahtumaa, yhdistettynä tweedlankaan ois lopputulos ollut mulle liian kirjava.

Malli on tosi hyvä, istuu mukavasti ja palmikot ja muut kierrot muokkaavat sitä kivasti muotoon. Ohje oli myöskin selkeä. Palmikoita oli yllättävän helppo tehdä, mutta koska keskikaavio eteni eri tahtia kuin reunat, muistiinpanovälineet piti olla käden ulottuvilla. Onneksi olen oppinut palmikoiden neulomisen ilman palmikkopuikkoa, sillä muuten yksi rivi olisi vienyt ikuisuuden. Minua ei myöskään häirinnyt kierretyt silmukat, vaan tein niitä iloisin mielin.

Jos tekisin tämän uudelleen, tekisin ehdottomasti pyörönä vartalo-osankin, jolloin sivut olisivat siistimmät ja kierrettyjä silmukoita saisi tehdä vain oikeisiin silmukoihin. Samoin saumojen poisjääminen näinkin paksussa neuleessa olisi jo tuntuva hyöty. Nyt päädyin tekemään etu- ja takakappaleen erikseen, koska ajattelin pingottamisen olevan helpompaa niin. Varmaan näin olisi ollutkin, mutta enhän minä jaksanut tätä pingottaa vaan viimeistelin pian, että pääsin sovittelemaan. Hihat tein pyörönä ja se oli hyvä ratkaisu.

Koska pingotus jäi, tämä on hieman jäykän oloinen. Haarniskapaitani :) Mutta se on lämmin (!) ja ihana ja nöyrtyy kyllä käytössä. Se on jokaisen kieputuksen väärti. Toivon, että se saa runsaasti käyttöä, vaikkakin se tuo ylävartaloon muutaman lisäkilon ja huutaa kovia pakkasia!

 

DEMI

ravelryssä

Ohje: kirjasta Vintage knits

koko: S

lanka: Garnstudio alaska, n.750 g

puikot: 4.5 mm ja 5 mm

4 puunappia olkapäällä

 

 

Amelia on myös valmis ja täydellinen! MM-Liberec ja talviloma on siivittänyt neulontaa mukavasti. Äidin kauluri valmistui jo viime viikolla ja hiihtojen aikana on valmistunut myös kaksi pipoa isälle ja yksi minulle. Alkulomastani ehdin onneksi kerran hiihtämään ja laskettelemaan pitkän tauon jälkeen, sillä nyt olen flunssaisena tyytynyt vain pieniin kävelylenkkeihin ja vietän lähinnä aikaa kotona nenäliinapaketti kainalossa.

Iloista laskiaissunnuntaita kaikille! Syökäähän paljon pullaa!