Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.02.2010 - 11:26

Ihastuin talven Novita lehdessä tähän valkeasta mohairista toteutettuun neuleeseen. Alkuperäinen ajatus oli neuloa tämä lämmittämään uudenvuoden juhlissa, mutta aloitus myöhästyi ja valmista tuli vasta tammikuun puolivälissä. Jostain syystä olen kovasti ihastunut noihin leveisiin hihoihin, vaikka ne eivät kovin käytännöllisiä olekaan.

Mallikuviota vilkaisin lehdestä muutamalla alkurivillä ja sen jälkeen se jäi päähäni. Reilun 10 cm tehtyäni tajusin, että olin kuitenkin muokannut kuvion päässäni hieman erilaiseksi kuin lehdessä, mutta en viitsinyt ruveta tuskaisaan mohairin purkamiseen, vaan jatkoin omalla tyylilläni. Tuloksena hieman erilaiset lehdet kuin ohjeessa. Ja lehtien päät muodastavat nyt tuollaista siksakkia pintaan ;)

LUMISET LEHDET

-ravelryssä-

Malli: Novita talvi 2009

lanka: Novita Rose mohair, 235 g

puikot: 5 mm

Lämmin se on, hiki meinasi kuvatessa tulla!

Minua on myös onni suosinut arpajaisissa. Voitin Villaviidakon arvonnassa ihanan sinisen paketin, josta langat ovat vielä tallella ja tuo toinen sininen tuote jo nautiskeltuna. Garntudion langat on oikein mieluisia ja tätä Fabelia en ole vielä koskaan neulonutkaan. Kiitos Emma!

Riikka kirjoitti 07.02.2010 - 12:29
Onpa se kaunis!
Leena kirjoitti 07.02.2010 - 12:55
Kaunis!! Näyttää ihanan lämpimältä ja samalla kuitenkin kevyeltä.
Itse en ole uskaltanut noin leveitä hihoja tehdä kun mietin aina käytännöllisyyttä. Uskaltaisinkohan kokeilla...
heidi kirjoitti 07.02.2010 - 13:12
Ihanat nuo hihat! Ajattelisin, että tuo olisi hyvä myöhäisen kevään ja varhaisen syksyn iltojen neule, kun takkia ai tarvita. Ja iso huivihan lisää vielä käytettävyysaikaa pitkään.
Heidi kirjoitti 07.02.2010 - 13:23
Kaunis neule. Ulkonäöltään viileän talvinen vaikka onkin varmasti lämmin.
Tiina kirjoitti 07.02.2010 - 13:37
Ihana paita! Aina itsellä harmittaa näitä rose mohair -neuleita katellessa se, että se lanka on niin kutittavaa, etten pysty pitämään...
siina*k kirjoitti 07.02.2010 - 14:21
Oi, kukn tämä on kaunis :)
Maaria kirjoitti 07.02.2010 - 15:49
Voi, kun on kaunis ja herkkä neule! Kutittaako Rose mohair pahasti? Itse olen hypistellyt lankaa monesti kaupassa, jonkun kerran kerännyt sitä ostoskoriinkin, mutta sitten aina pistänyt kerät takaisin hyllyyn - peläten, että jos kuitenkin kutittaa tai on hiostava...
Maaru kirjoitti 07.02.2010 - 16:38
Elegantteja lumilehtiä!
särmä kirjoitti 07.02.2010 - 16:51
Kaunis neule! Mallineuleen sovellus on melkein hauskemman näköinen, kuin alkuperäinen.
helena kirjoitti 07.02.2010 - 17:07
Upea neule ja kaunis tuo mallikuvio!
Jaana kirjoitti 07.02.2010 - 17:12
Kiitos!
Maaru: Itsekin koen mohairin ajoittain kutittavana, mutta nyt pidin paitaa kuvaussession ajan pelkän nirunarutopin päällä, eikä se kutitellut lainkaan. Tosin en ole kovin herkkä kutituksille...
MinnaK kirjoitti 07.02.2010 - 18:11
Kaunis on, ja nuo hihat erityisen kiinnostavat.
sirpale kirjoitti 07.02.2010 - 19:59
Hauska yhteensattuma tosiaan. Neuleesi näyttää kauniilta:)
ullapulla kirjoitti 07.02.2010 - 23:35
on tosi nätti, ihana suorastaan!
Emma kirjoitti 08.02.2010 - 10:47
Ihanan herkkiä lehdyköitä... Miulla on kans rose mohairia kirkkaanpunaisena hamstrattu jostain alesta monta kerää ja olen sopivaa mallia etsinyt. Tätäkin harkitsin mutta ois varmaan miulle vähän liian lämmin tapaus vaikka ihana onkin :D
Josku kirjoitti 09.02.2010 - 23:21
Aivan upea neule! Sopii sinulle loistavasti.
knitsu kirjoitti 12.02.2010 - 18:39
aivan ihana! kun selasin novitan lehteä, ei kyseinen malli millään tavalla pistänyt silmään, mutta onpa jäänyt helmi huomaamatta. varmasti menee toteutettavien listalle. :)
Stella kirjoitti 12.02.2010 - 19:43
Ihanan herkkä valkoinen ihanuus ;) Itse yllätyin miten lämmin tuo Rose mohair on; mutta parempi niin näillä pakkasilla :o)
HooKoo kirjoitti 16.02.2010 - 20:17
Voi, tuo valkoinen mohairunelma on ihana! Mulla ei kärsivällisyys riitä kuin villasukkiin... Ja taas mulla on yks upea blogi lisää luettaviin! ;-)
Ellu kirjoitti 23.02.2010 - 09:00
Voi että Jaana,ihana toi valkoinen neule!!!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

- jutustelua neulomisesta ja muista innostusta herättävistä aiheista elämässä -

VALMIIT TYÖT

2006         2007          2008

2009         2010